torstai 24. huhtikuuta 2014

Kevät saa jokaisen

Siis hullaantumaan, sekoamaan, kuumaksi, intohimoiseksi. Kun kylmä talvi siirtyy pohjolasta kesäksi pois. Me pohoisen järeät miehet ja viehkeät ketut me vain sekoamme.  Meistä tulee kiimaisia elämiä, luonto kutsuu peuhaamaan. Ja minä en ole tässä poikkeus. Sillä olin eilenkin repiä rakkaaltani vaatteet päältä leffan päätyttyä. Nuolin niskaa, räävin, tarrasin kii peppuun ja otin hänet kuin saharan sotilas rakkaansa 600 päivän jälkeen.
Me olemme eläimiä. siispä mitä mä tässä enää lässytän ja selitän.

On kevät nauttikaa toisitanne...


B L

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Sottaista sekoilua vai kumppanille avointa irroittelua

Suomessa ja ylisemmin länsimaissa ei pidetä monisuhteisista.

Se on aina joko moraalisesti väärin, pettämistä tai ainakin salattava teko.
Itse löysin omaan ihastumis maailmaanilääkkeeksi polyamorian jossa ollaan avoimesti useamman kanssa sovitaan rajoita ja säännöistä jotka ei ole mitään eisaa näykkiä korvasta vaan että munkin on saatava osani hellyydestä ja ajastasi tyyppisistä säännöistä.

Moniavoisuus olisi itseasiassa tosikätevää. Ja koska emme elä esihistoriallista aikaa tai ole keräilijöitä voimme elää yhdessä tai erikseen ja nauttia toistemme seurasta.

Käydä yhdessä iskemässä kumppanin kanssa tuoretta lihaa myllyyn. Sillä seksi on kivaa ja halailu mukavaa. ykis parhaita ystäviä sanoi et oon kauheen seksistinen ja seksi riippuvainen. mut vaikka mulla onkin olut useita kumppaneja yhtä aikaa en mä niin kauhean seksi orjentoitunut ole. Ehkä se hali ja pusu osasto on sitä kivointa kuiteskin. ja se kun voi kumppanien kanssa pelata korttia ja sopia et voittaja saa päättää mitä sit..

tutkikaa ihmeessä www.polyamoria.fi ja uskaliaille Helsingin kinopalatsia vastapäätä on  Steam cafessa on poly tapaaminen tänään.

Vertailkaapa ihmeessä muuten tuota pettämis kuvausta vanilla sky blogista:    


Lainaus alkaa

Vanilla Sky
          Kesäsuhde
Kuin huomaamatta elämääni tuli uusi, avioliiton ulkopuolinen suhde.
Tilanne on juuri sellainen, kuin mistä aiemmin kirjoitin;
Tällä miehellä on parisuhde ja perhe, minä olen salaista kesäviihdettä. Samaten hän tietää, että minulla on puoliso ja että puoliso tulee valinnoissani ensin. Erona minun ja hänen tilanteissaan on se, ettei minun tarvitse salailla asiaa ja oma mieheni tietää tekemisistäni.

Olen alleviivannut tällekin miehelle, että minä en omista ketään, eikä kukaan omista minua.
Hänen ei kannata kuvitella, että olisin seksuaalisessa kanssakäymisessä vain hänen tai puolisoni kanssa. Samaten olen sanonut, ettei minua kiinnosta miten montaa naista hän pyörittää samanaikaisesti, ne asiat eivät kuulu minulle.
Täytyy myöntää, että suhtaudun hieman varauksella siihen, miten hän ymmärtää ja hyväksyy minun vaatimuksen vapaudestani. Tästä asiasta on huonoja kokemuksia. Ehkä jo tulevat viikot näyttävät.
"Tästä syystä minusta tuntuukin, että sekundääriset suhteet kannattaa aloittaa pääasiassa sellaisten ihmisten kanssa, joilla on jo primäärisuhde (eli varattujen kanssa) tai henkilöiden, joilla ei ole mitään aikomustakaan sitoutua. Kun suhde on kummallekin osapuolelle sekundäärinen, ovat asiat selkeämpiä. Kumpikin tietää toisen tilanteen ja kunnioittaa sitä."

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Routa sulaa keväällä

Koko talven olen ollut jäässä, hutissyt kylmässä ja pimeässä.
Vihdoin kevään sulattaessa jäsenet vetristyvät, jäykkä villapuseroiden sisään kääritty ruumis herää.
Olen muuttanut uuteen asuntoon tämän hyisen talven aikana.
Rakkaus se on riutunut nuttujen ja kylmän lumen alla. Unohtuen johonkin muuttolaatikkoon varaston nurkkaan. Sen on aika virota ja rehottaa. Aika nostaa verheät itunsa ja alkaa kasvaa.
On aika jälleen nauttia keväästä ja kesästä auringonlämmössä.
On aika nauttia seksistä ja iloisesta vihjailusta.
Aika kiihottua ja liihottua, intoa puhkuen kuiskailla kuumia.
On aika lentää unelmiin. Antautua nuorikkojen kevät huudolle.
Karjua minä haluan...

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pane



Pane, Pane, Pane Poika pane ja antaudu,
 anna sielunvihollisen suudella, 
Nauti synkyyden varjoista, 
Kevennä sydäntäsi, 
Tyhjennä kassisi rinnalleni.


 kutitin pikku nupiasi,
posketin kosteaa oloasi,
jaoin huokuvan hetken,
kaduin koko retken.

Kotona vaikea olla,
huominen uponnut jolla.

polyretki